
Timo Tuovila
Solisti
-omia sävellyksiä/tekeleitä, yksi jopa levyllä asti
Jaa-a, onhan tuota kaikenlaista touhuttu, mutta lyhyesti:
-70-luvun alkupuolella apinoin Paul Ankaa ja kappaletta "Diana" vanhalla c-kasettimankalla serkkujen iloksi (oisinko ollut 6-vuotias),
muistavat tapauksen vieläkin. Heti ala-asteelle mentyäni liityin laulukuoroon ja tottakai jokavuotiset kulttuurikilpailut kävin läpi ekaluokasta lähtien (Yläasteella homma ei enää kiinnostanut)
...tapahtui v- 76 ollessani 10-vuotias: Laulaminen vei Helsinkiin ja presidentin linnaan asti. Esittämäni kappale myös radioitiin ja biisi oli spektaakkelimainen Ratiritiralla.
(Eihän ne ison maailman starat pitkiä settejä heitä!)
-80-luvun alussa jäi laulu hieman vähemmälle, mutta tulinpa saaneeksi lahjaksi akustisen kitaran, jota sitten "kitarapiirissä" opettelin näpyttelemään.
Mahtavaa kitaristia ei minusta tullut, kuhan ny itseni iloksi välillä rämpyttelen. Ammattikouluaikana lauloin yhdenlaisessa kellariporukassa Popedaa ja Juicea, mutta kun koulu loppui, hajosi päntikin.
-Intistä päästyäni meni vähän hakusessa, ja vuonna -87 tiskijukaksi. Sitä touhua kesti vuoteen -97, kunnes päässäni naksahti, ja muutimme kullan kans Ouluun, uusien töitten ja elämän perään.
-2000 luvun alussa laulaminen keskittyi enemmän karaokeen, kunnes eräissä illanistujaisissa tutustuin Pekkaan ja Rameen. Kesti pienen kotvasen ja sitten eräänä päivänä mentiin Pekalle .... ja siitä se ajatus sitten lähti.
-Cimar akustinen (1977)
-Charvel elektroakustinen
-Squier strato (semmonen musta)
-Kustom kitaraämyri 25W
-Vamppi2 efektihärveli
-Huuliharppu
-Kazoo
-(mikkiständi ja en keräile katkenneita kieliä)
Takaisin